JYPin menestystarinan kymmenvuotinen ympyrä sulkeutuu arkistoista kaivettujen "dufvismien" sävelin

Share:

Kiekkopuhe

Miscellaneous


Uuden kiekkovuoden kovin liigauutinen kuului Jyväskylästä. Läpi kauden rämpinyt kestomenestyjä JYP antoi kenkää keltanokkapäävalmentaja Lauri Merikivelle ja palkkasi tämän tilalle konkarin, kiekkovalmentaja ja -filosofi Risto Dufvan. Yle Urheilun Jussi Saarinen sai tästä mieleensä avata arkistokaappinsa ja kaivoi sieltä nauhan keväältä 2009, jolloin JYP varmisti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Nauhojen kätköistä pelastettiin muun muassa nyt ensimmäistä kertaa kuultavia dufvismeja. Vaan mitä on muuttunut kymmenessä vuodessa? Voiko JYP kääntää kelkkansa vielä kerran kurinpalauttaja-Dufvan komennossa? Entä onko tällä edes mitään merkitystä, eli onko JYPin menestysputki vääjäämättä päättymässä? Tähän vastausta etsivät studioisäntä Micke Suopuron ja asiantuntija Marko Tuulolan lisäksi myös jyväskyläläistä kiekkoa neljällä eri vuosikymmenellä läheltä seurannut Saarinen. Lähetyksessä kuullaan muun muassa Dufvan selitys sille, miksi hän sai lähteä JYPistä syksyllä 2011. JYPin silloinen ja nykyinen kapteeni Juha-Pekka Hytönen taas kertoo sen, kuka kevään 2009 pelaajista on innokkaimmin ajamassa läpi ajatusta luokkakokouksesta? Sisältö: 01:21 - Risto Dufva on palannut 04:07 - Dufvan Potkut JYPistä 07:40 - Langan päässä Risto Dufva 24:30 - Juha-Pekka Hytönen haastattelussa ja lopuksi Marko Tuulolan grillissä 35:03 - "Dufvismit" ja Jussi Saarinen valtaavat studion